Sisällön tarjoaa Blogger.

Linnakaranteeni, päivä 1: Rakas päiväkirja

17.3.2020

 Heräsimme sylikkäin auringon pyrkiessä ikkunaluukkujen välistä sisään. Avasimme ikkunaluukut ja päästimme valon leviämään sen jo vuosikymmeniä sitten kellertämään antiikkitapettiin, munankuoren sinisiin puolipaneeleihin ja ikivanhaan lankkulattiaan. Jos maailmanloppu alkaisi tästä, kuolisin onnellisena.


Muut olivat jo hereillä meidän maltettua vihdoin poistua peiton alta alakertaan juomaan kahvia. Käskin kuitenkin Aatelista menemään edeltä, jottei meidän samassa sängyssä nukkuminen paljastuisi. Minähän olin täällä tekemässä remonttia, en viihdyttämässä Linnanherran poikaa. 


Tänään en kuitenkaan koskisi tasoitteeseen, sillä minun täytyi hakea tavarani farmilta, jos aikoisin asua linnassa koko kaksi viikkoa. Lupauduimme samalla hakemaan ruoka- ja juomatarpeita viidelle hengelle Veljen ja Tyttöystävän jäädessä myös karanteenin ajaksi linnaan. Täytimme päivän lehdestä leikkaamamme lupalaput kodin ulkopuolella liikkumiseen ja ajoimme Aatelisen kanssa lähikylän markettiin. 


Supermarket lähes kaikui tyhjyyttään. Ne muutamat ihmiset, jotka olivat uskaltautuneet kauppaan karttoivat toisiaan niin paljon, etteivät suostuneet toistensa kanssa edes samalle hyllyvälille. Kaikki katsoivat toisiaan pahoitellen pelonsekaisin ilmein. Kassahenkilökunta desinfioi kassan kapuloineen jokaisen asiakkaan jälkeen. Ilmassa todella oli maailmanlopun tuntua.


Palattuamme kokoonnuimme olohuoneeseen ja joku avasi viinitonkan. Tässä me nyt sitten olemme: kuusi vuotta linnassa yksin elänyt leski Linnanherra, isästään ja toisistaan etääntyneet aatelisveljekset, nuorimmaisen nuori Tyttöystävä ja minä, outo suomalainen, tatuoitu tyttö, joka viettää päivät kylpyhuoneessa pölyisessä suojahaalarissaan eikä puhu sanaakaan ranskaa. En tiennyt oliko minun edes sopivaa istua perheen kanssa olohuoneessa. Viini kuitenkin rentoutti sen verran, etten poistunut.


Illallisen aikaan kaikki taisivat jo olla vähän pompette (paitsi Linnanherra, joka valitsi alkoholin sijaan marisätkänsä). Syötyämme Aatelinen tiedusteli mitä haluaisin tehdä ja muistutin häntä lupauksestaan opettaa minulle ranskaa. Niinpä hän meni ja etsi tyhjän vihkon, josta tulisi päiväkirjamme, ja opiskelimme viiniä juoden ainakin neljä tuntia. 


Vaikea muistaa, koska joimme viiniä.


korona covid-19 lockdown päiväkirja viini linna ranskan opiskelu
Ensimmäisenä päivänä olimme vielä ironisia.


Ei kommentteja