Sisällön tarjoaa Blogger.

Suomi-loma, Teneriffan musavideokuvaukset ja Velleronin pikaromanssi

  Joulukuun puolivälissä hyvästelin Hippinaisen lähteäkseni Suomeen joululomalle, jonka jälkeen minulla olisi musavideokeikka Teneriffalla ja talonvahtipesti Velleronissa, Etelä-Ranskassa. Takaisin Bretagneen tulisin helmikuun lopulla, jolloin aloittaisin työt linnassa.


Ennen lentoani pysähdyin muutamaksi päiväksi Pariisiin, ja sain hätämajoituksen todennäköisesti Pariisin cooleimman seitsenkymppisen luota couchsurfing-hostini osoittauduttua pervoksi. Minut pelastanut pariisilaisrouva on Sarjakuvataiteilijan ja Linnanherran nuoruudenystävä Pariisin taiteilijapiireistä: entinen punk-laulaja, jonka elämänkerta ansaitsisi aivan oman postauksensa.


asunto pariisissa pariisi montparnasse boheemi sisustus
Punk-rouvan Pariisin asunto. Rouva itse poseeraa näissä mustavalkokuvissa.


    Tammikuussa, Suomi-loman drag- ja mallikeikkojen jälkeen vietin elämäni ensimmäisen viikon Teneriffalla erään suomalaisbändin musiikkivideon kuvauksissa. Sieltä minun oli määrä saapua Madridin lennonvaihdon jälkeen Marseillen lentokentälle, vaan missasin jatkolentoni ja päädyin vuorokaudeksi seikkailemaan minulle ennestään tuntemattomaan Madridiin. Tämä yllätysreissu oli loppuun saakka yllätyksellinen, kun jumitin luottokorttini lippuautomaattiin ja hukkasin lompakkoni. Onnekseni löysin drag-klubin, jossa täytin itseni laimeilla gin toniceilla.



puerto de la cruz Teneriffa
Todennäköisesti on olemassa huonompia työmatkakohteita, kuin Puerto de la Cruz.


    Velleroniin saavuin siis päivän myöhässä, mutta talon omistaja ei onneksi ollut vielä ehtinyt lähtemään lomalleen Singaporeen, joten ehdin vielä viettämään päivän hänen kanssaan tutustuen kahteen pikkukoiraan, joita tulisin kuukauden pestini ajan hoitamaan.


Ensimmäisen Velleronin viikon vietin nojatuolissa rampa koira sylissä, jäätelöä purkista syöden ja Netflixiä katsellen. Sitten kyllästyin, lähdin kylän ainoaan baariin, ja intouduin yksinäisenä ja pastis-päissäni pelaamaan petanque'a paikallisen nuorison kanssa ja viemään sitten itseäni neljätoista vuotta nuoremman tyypin katsomaan kanssani Netflixiä. Tästä alkoi kuukauden tulinen romanssi, joka päättyi siihen, kun hän ajoi minut talonvahtipestini jälkeen Ranskan läpi Maailmanlaidalle, kiertelimme matkan varren nähtävyydet ja yövyimme halvoissa air'b'n'b-huoneistoissa. Chick lit -pätkä Velleron Vacation ei olisi voinut saada romanttisempaa loppua.



Château de Chambord linna ranskalainen ranska
Eräs niistä nähtävyyksistä, joiden sisällä teimme tuhmuuksia: mahtava Château de Chambord


    Olin jälleen yksin. Tällä kertaa aurinkoisen Provencen sijaan koleassa, tuulisessa, märässä ja aina vaan mutaisemmassa Bretagnessa. Hippinainen oli lähtenyt Suomeen lomalle ja vastuullani oli huolehtia kahdesta kipeästä aasivauvasta ja neljästä hellyydenkipeästä kissasta. Aasit sairastivat kumpikin kaviotulehdusta, ja pian minä sairastuin ihmeelliseen flunssaan. Koronapandemia oli juuri puhjennut Ranskassa.


Seuraavan viikon putsailin kavioita ja työnsin lantakärryjä pyörtymispisteeseen polviin ulottuvassa mudassa, kuumeisena ja kurkkukipuisena, selkä hiestä ja naama itkusta märkänä.

   

Voi, kunpa olisin jäänyt Etelään!



Ei kommentteja