Sisällön tarjoaa Blogger.

Bienvenue, tervetuloa! ♥︎

 Hei, sinä! Olen iloinen, että löysit blogini.

Tämä on blogi elämästäni Ranskassa: siitä, miten päädyin aivan hetken mielijohteesta maahan, jossa en ollut koskaan edes käynyt ja jonka kieltä en puhunut sanaakaan. Siitä, miten Covid-19 tuli ja muutti elämäni suunnan, miten rakastuin. Miten petyin, itkin, masennuinkin. Miten yritän sopeutua ja miten löydän uutta ja ihmeellistä joka päivä. Miten hain ja haen edelleen paikkaani maassa, joka on ihmisineen välillä hyvinkin raivostuttava, mutta josta en halua enää lähteäkään, enkä vähiten erään ranskalaisen vuoksi.


Minun olisi yleisön painostuksesta pitänyt julkaista tämä blogi vuosi sitten, keväällä 2020, kun elämäni alkoi muuttua elokuvaksi jouduttuani kahden kuukauden koronakaranteeniin ranskalaiseen linnaan minulle ennestään tuntemattoman aatelisperheen kanssa, ja kun sitten karanteenin päätyttyä olin kihloissa linnanherran vanhimman pojan kanssa, mutta koska en silloin häveliäis- sekä saamattomuussyistä päiväkirjaani julkaissut, julkaisen sen nyt, päivä kerrallaan, vuoden myöhässä. 

Ensin kuitenkin yritän kertoa pähkinänkuoressa mistä kaikki alkoi, ja sitten saatte lukea tosisadun siitä, miten ihmeessä minä päädyin Rinsessaksi Ranskanmaahan.


kaunotar ja hirviö kylä eguisheim ranska alsace suihkulähde ranskalainen pittoreski kylä


Tervetuloa taruakin ihmeellisempään elämääni!




Ei kommentteja