26.3.2020
Aujourd'hui, il fait beau mais il ne fait pas chaud et il y a beaucoup de vent.
Näin alkaa karanteenipäiväkirjan kymmenes kirjoitus. Tuuli todellakin riepotteli aaltoilevan ruohokentän reunastamien satoja vuosia vanhojen puiden oksia. Mikä olisi otollisempi aika ja paikka leijan lennättämiselle? No ei ehkä mikään! Päätimme siis rakentaa leijan.
Suoriuduttamme päivän töistä (minä kylpyhuoneen sisäänkäyntitilan tasoittamisesta ja Aatelinen puunhakkuusta), kuunneltuamme uutisista tänään kuolleet (365 henkeä), nautittuamme illallisen (hachis Parmentier) ja jäätyämme kaksin turvapaikkaamme keittiöön avasimme oluet ja aloimme leijan suunnitteluun. Aatelinen ei ollut koskaan rakentanut leijaa, joten arkkitehtorinen vastuu oli minulla, siitäkin huolimatta etten minä ollut se jolla oli kuusi vuotta insinööriopintoja takana.
Päätimme rakentaa kehikon bambusta, sitä kasvoi ryppäissä linnan takana. Joku oli kuulemma joskus heittänyt bambun varsia kasaan poltettavaksi, mutta ne olivat päättäneet kasvattaa paikalle bambumetsän. Bambua vaikeampaa Ranskasta oli löytää muovikassi, mutta ihmeen kaupalla Aatelinen löysi ison sellaisen - muovisten, kertakäyttöisten ostoskassien myynti on ollut maassa kiellettyä vuoden 2020 alusta.
Oli aivan riemastuttavan hauskaa rakentaa leijaa yhdessä, tarpeista, joita satuimme löytämään. Miten onnekas olinkaan jäädessäni jumiin tyypin kanssa, jonka kanssa voin tehdä asioita, kuten rakentaa leijaa keskellä yötä!
"Olen aina halunnut rakentaa leijan, mutten ollut löytänyt ketään kenen kanssa sen haluaisin tehdä", hän sanoi, ja tiesin ettemme puhuneet enää leijan rakentamisesta.
Ei kommentteja