14.4.2020
Toinen karanteenikuukausi alkoi! Linnanherra oli jo useaan otteeseen huomauttanut minun viettävän liikaa aikaa kylpyhuoneessa remontin parissa, ja kehottanut minua nauttimaan elämästä vaikka olinkin "vankina linnassa". Rohkenin siis pitää vapaata sen verran, että kävisin supermarketissa Aatelisen kanssa, joka oli jo useana viikkona hoitanut koko viikon ruoka- ja juomaostokset viidelle hengelle yksin.
Autossa ei edelleenkään ollut luvallista matkustaa kuskin lisäksi muita, mutta otimme riskin. Täytimme sanomalehdestä leikattuihin lupalappuihin kotoa poistumissyyksi välttämättömien asioiden hoitaminen, ja niissä rajoitteisen henkilön avustaminen. Minähän olin kuitenkin ranskaa taitamaton ulkomaalainen!
Ajoimme ensin aution lähikylän tupakkakauppaan, johon oli kuulemamme mukaan tullut uusi satsi tupakkaa. Katu oli autio, mutta tupakkakioskin ovella oli jono. Saatuamme koko linnan väen tupakkaostokset tehtyä haimme vastapäisestä leipomosta viikon leivät sekä leivonnaiset. Minnekään ei rajoitusten mukaan olisi saanut mennä kuin yksi taloudesta kerrallaan, joten supermarkettiin mennessämme odottelin autossa savukkeen verran ennen kuin seurasin perästä markettiin, jonka ovella partioivat vartijat käsidesipöntön kanssa.
Kun viimein palasimme linnaan olimme tuhlanneet reissuun viisi tuntia, osittain ihan vain siksi koska voimme. (Minulla oli aavistus, että Aatelinen oli ajanut reilusti alinopeutta voidaksemme nauttia jokaisesta sekunnista kaksin rautaportin ulkopuolella.) Palatessamme kello oli jo sen verran paljon ettei minun ollut järkeä avata maalipurkkeja, joten levitimme viltin linnan pihan syrjäiseen kolkkaan, riisuimme vaatteet ja annoimme ihomme nauttia vielä paistavasta auringosta.
Päivän vire oli kovin venynyt, ja niin venyi myös illallinen: se syötiin entistäkin myöhemmin linnan muun väen odotettua tunnin kärsimättömänä pöydässä hiiltynyttä rauskua, jota Aatelinen oli grillannut pihalla. Syömisen jälkeen väki painui nopeasti omiin oloihinsa ja me jäimme Aatelisen kanssa taas turvapaikkaamme keittiön tulisijan lämpöön pitämään ranskantuntia. Lipitimme (edelleen) viiniä, kuuntelimme musiikkia, kerroimme juttuja ja nauroimme.
Nauruni lakkasi seinään, kun yläkerrasta paukattiin paikalle, sammutettiin radio ja poistuttiin yhtä kiivaasti jotakin ranskaksi huutaen. Veljen tyttöystävä oli polttanut pinnansa.
Kuulemma Veli ja Tyttöystävä kuulivat keittiön yläpuolella olevaan huoneeseensa kaiken. Kaiken.
Tuijotin järkyttyneenä parin viikon takaisesta hetkestä rypistynyttä keittiön pöytäliinaa.
Ei kommentteja