Linnan portit avautuvat - mitä kaikkea oli tapahtunut?

11.5.2020

 Karanteeni on ohi! En voi uskoa kokemaani todeksi. Viimeinen puoli vuotta, etenkin nämä kaksi linnassa vietettyä kuukautta, ovat olleet eräät elämäni kummallisimmista.

Olin pelkästä spontaanista päähänpistosta päätynyt maahan. Mitä kummallisemman sattumien sarjan johdattelemana olin kielitaidottomana, rinkka selässä, vailla tulevaisuudensuunnitelmia päätynyt asumaan ranskalaiseen linnaan minulle ennestään tuntemattoman aatelisperheen kanssa. Minä, niskasta nilkkoihin tatuoitu suomalainen feministiaktivisti, drag-artisti ja työtön muusikko. Lähtöasetelma lockdownille ei ollut se tavallisin.

Näinä kahdeksana viikkona Linna oli pessyt minut kokemuksissa, liottanut minua kaikenlaisissa tunteissa ja lingonnut elämäni kokonaan uusiksi.

Nyt linnan portit ovat avautuneet, ja ne laskisivat minut ulos kohtalaisella kielitaidolla, tulevaisuudensuunnitelmin ja vastoin kuin mitä olin ikinä haaveillut, kihloissa, Linnanherran vanhimman pojan kanssa. Menisi tovi sulatella tämä kaikki. 

"Elämäsi on romanttinen komedia", eräs ystäväni oli sanonut. Vaikka kuinka inhoan romanttisia komedioita ja olisin halunnut mielummin tähdittää art house -draamaa kontroversiaalina queer-sankarina, en voi kiistää ystäväni olevan oikeassa. Elämäni on ällöimelä elokuva ja sellaisena tarinani on myös kerrottava. Vaikkei sitä kukaan uskoisikaan.

Vanha postikortti Linnasta, meidän huoneemme sydämöitynä.

Karanteenikatsaus

Avasimme eilen Aatelisen kanssa viinipullon kamarissamme, siinä, jossa on munankuoren siniset puolipaneelit, ja odotimme kellon lyövän keskiyötä. Kilistämisen jälkeen nauroimme ja itkimme samaan aikaan, niin, ettei siitä meinannut tulla loppua. Olimme pökerryksissä tästä kahden kuukauden lockdownista. Samaan aikaan valtavan onnellisia siitä, että se oli tapahtunut, mutta niin suunnattoman surullisia siitä, että se oli nyt päättynyt. Emme enää koskaan tulisi kokemaan mitään vastaavaa.

 

Kun joskus aamuyöstä, kun toivuimme suurimmasta tunnekuohusta ja minä olin itkenyt silmäni puoliumpeen, päätimme pitää viimeisen ranskantuntimme ennen lähtöämme. Kirjoitimme yhteenvedon näistä kahdesta kuukaudesta. Tässä se vapaasti suomennettuna, lähes sellaisena kuin sen siinä tilassa kirjoitimme:

Le bilan de la quarantaine, Karanteenikatsaus

• paljon naurua
• paljon hyvää ruokaa
• paljon seksiä
• paljon tupakkaa
• paljon alkoholia (ei liikaa)
• paljon tunteita
• jonkin verran jännitteitä
• monia suunnitelmia ja projekteja (kuten esimerkiksi naimisiinmeno)
• seesteisyyttä
• kauniita aamuja
• monta Disney-elokuvaa (Kaunotar ja Hirviö 2 oli paras [minä en kirjoittanut tätä])
• edistystä ranskankielessä! Paljon!
• paljon asioita, joita en ole ennen syönyt
• yksi hajonnut käsi ja muita loukkaantumisia
• mutta ei lääkkeitä! (vain vähän morfiinia :)) [minä jouduin olemaan koko lockdownin ilman ADD-lääkkeitäni, koska en saanut ostettua niitä täältä]
• paljon uusia lauluja!
• leija ja linnunpönttö
• _______ [Aatelinen] oppi kutomaan
• onnellisuutta
• paljon kahvia sänkyyn (muttei tarpeeksi)
• enemmän partaa ja hiuksia
• viisi kiloa lisää minulle, viisi vähemmän hänelle
• rakkautta
• kaksi kirjaa ja kaksi elokuvaa (Disney/Pixar sekä Cannes-voittaja) [jotka tehtäisiin tietysti tarinastamme]
• jonkin verran itkemistä
• lukemattomia selittämättömiä hetkiä (Taikuutta!)
• niin monta hävinnyttä tuntia (Mihin aika katoaa?) (Ne olivat kauneimmat tunnit.)
• kaksi reikiintynyttä ja korjattua villasukkaa
• remontoitu kylpyhuone
• yksi rikottu leka
• paljon uutta alkoholia (Lillet, Bihrr yms.)
• isoja kokkoja (vanhoista huonekaluista)

• kiva pukujuhla (oltiin tosi söpö homopari)
• lukuisia tähdenlentoja sekä ripsiä poskilla ->
• toiveita, jotka tulivat toteen!
• paljon punkkeja
• Tuberkuloosityttö (tottakai)
• muistoja, joita emme unohda
• elinikäinen ystävä
• paljon erilaisia suklaita ja sipsejä
• HÄN EI VIELÄKÄÄN OSAA LAUSUA NIMEÄNI

Tämä on ehdottomasti ollut elämämme paras karanteeni.

Osa niistä suklaista joita olimme syöneet (parasta paikallista suklaata) ja niistä lupalapuista joita olin joutunut täyttämään aina poistuessani linnasta.

Lähtö

 Siivoamme jo rakkaaksi tulleen kamarimme, heitän rinkkani Clion takapenkille ja ajamme isojen puiden reunustamaa yksityistietä suvun vaakunoilla koristellulle rautaportille niin hitaasti kuin kykenemme, eläen tuolla matkalla koko aikamme uudelleen, silmät haikeutta kiiltäen, mutta toiveikkaana eteemme avautuvaa maisemaa katsoen. Maailma on auki meille!

Mutta ensin ajaisimme Morlaix'n kaupunkiin, Aatelisen asunnolle, missä Paavo Pesusieni odottaisi kaapin päällä.

Lähtiessämme tiputimme eilen kirjoittamamme postikortit tupakkakiostin postilaatikkoon.

Ne odottaisivat minua sitten Suomessa.