Ensimmäinen (ja viimeinen) baari-ilta

15.3.2020

 Lauantaina, 14.3.2020 kello 19:41 pääministeri ilmoitti baarien, kahviloiden ja ravintoloiden sulkevan ovensa Covidin takia kellon lyödessä puolenyön ja pysyvän kiinni toistaiseksi. Olipa hyvä, että olimme sopineet lähtevämme ulos! Tämä olisi ehkä viimeinen tilaisuuteni kokea paikallinen yöelämä.

Olin juuri lopetellut työpäiväni, ja Aatelinen tarjoutui ajamaan farmille auttamaan aasien kanssa, jotta minä pääsisin suihkuun ja me nopeammin Morlaix'n kaupunkiin. Tarkoituksenamme oli lähteä ennen baaria ravintolaan syömään, mutta sama ajatus taisi olla puolella alueen asukkaista, sillä kaupunki oli tukossa, emmekä saaneet pysäköintipaikkaa keskustasta. Olimme sen verran myöhään liikkeellä, että jouduimme luovuttamaan syömisen suhteen ja painelimme oikopäätä tupaten täynnä olevaan baariin.

Eräs Morlaix'n viihtyisimmistä baareista. Kuva: www.chrisncy.com

Baarissa törmäsimme Aatelisen Veljeen ja Veljen Tyttöystävään. Meillä oli vain muutama tunti aikaa ennen pilkkua, joten päätimme maksimoida kokemuksen kiskomalla gin toniceja. "Hän on vähän outo", Tyttöystävä sanoi katsoen Aatelista, joka seisoi baaritiskillä odottamassa seuraavaa satsia. "Hän on normaalein ihminen, jonka olen täällä tavannut", pääsi suustani.

Kellon tullessa kaksitoista poliisiautot parveilivat ravintoloiden lähettyvillä varmistamassa, että ne ajavat ihmiset tiehensä. Kaadoimme juomiemme loput muovimukeihin ja nautimme ne baarin edustalla. Halusimme jatkaa juhlimista, joten kävelimme Aatelisen asunnolle, joka sijaitsi muutaman sadan metrin päässä, mukulakivikadulla eräässä Morlaix'n vanhimmassa rakennuksessa.

Astuin sisälle poikamiesboksiin: likaisia astioita, tyhjiä pulloja, täysiä pahvilaatikoita kuin odottamassa muuton jälkeistä purkamista. Keittiön kaapin päällä nökötti Paavo Pesusieni. Olin kauhuissani.

Aatelinen oli jo joitakin kuukausia sitten muuttanut Bordeaux'sta takaisin Maailmanlaidalle auttamaan isäänsä linnan myymisessä, ja tyhjännyt sitten linnaa henkilökohtaisista tavaroistaan. Täällä hän oli jumissa, synnyinkaupungissaan, josta ei tuntenut enää ketään, isossa kaikuvassa asunnossa kaksikymmentä vuotta vanhojen tavaroidensa ympäröimänä. Hän tuntui olevan vähän hukassa, enkä minä tiennyt miten olisin suhtautunut ristiriitaan mielikuvani ja todellisuuden välillä.

Aamukolmen aikaan Veli ja Tyttöystävä lähtivät kotiinsa ja me kaksi valvoimme auringonnousuun jatkaen keskustelujamme. Halusin kiihkeästi tietää kuka on tämä ristiriitainen tyyppi, Aatelinen Paavo Pesusienensä kanssa. 

Nukuimme myöhäiseen iltapäivään ja Aatelinen ajoi minut farmille. Hippinainen tulisi huomenna kotiin.

Seuraa blogia!