25.4.2020
Quarante jours de quarantaine, neljäkymmentä päivää karanteenia! (Sana quarantaine, karanteeni, on johdettu sanasta quarante, neljäkymmentä, ja juontaa historiansa Mustaan surmaan, jonka aikana maahan seilanneiden tuli pysyä laivoissaan neljäkymmentä päivää ennen kun saivat luvan nousta maihin.)
Koska nämä neljäkymmentä päivää samassa talossa - vaikkakin sitten linnassa - samojen ihmisten kanssa alkoivat toistaa toistaan, halusimme tänä päivänä tehdä jotakin erityistä, sillä me emme saaneet lupaa poistua laivasta. Tekisimme siis jotakin hauskaa ennen kuin se uppoaisi!
Aatelinen oli edellisenä päivänä siivonnut Puutarhurin talon alakerran takan ja minä muurannut umpeen yläkertaan avautuvan hormin, joten takan ollessa nyt käyttökunnossa päätimme tehdä talosta peliluolan. Olimme vieneet sinne pöydän kortinpeluuta varten sekä ritilät takkaan tarkoituksenamme grillata illallinen. Mutta halusimme jotain vieläkin spesiaalimpaa!
Tiesin linnan lukuisten vaatekomeroiden kätkevän aikakerrostumia aina 1800-luvulta aina tähän päivään, joten ehdotin pukujuhlia: pukeutuisimme siihen, mitä linnasta sattuisimme löytämään, ja niin sitten työpäiväni jälkeen lähdimme puvunmetsästykseen. Eräästä komerosta löysimme Aatelisen kanssa ikivanhoja kureliivejä, kalvosimia, henkseleitä sekä kaksi priimakunnossa olevaa satavuotiasta frakkia liiveineen ja housuineen, sekä tyyliin sopivat silinterin. Olin aina halunnut pukeutua sellaiseen!
Kuin ihmeen kaupalla hännystakit istuivat meille lähes täydellisesti. Tämä sinetöi pukuvalintamme: olisimme dandy-pariskunta 1900-luvun alusta.
Olin jo kaivannut kipeästi dragin tekemistä, ja nyt sain taas tilaisuuden laittautua viiksiin! Tosin repussani matkanneen meikkiarsenaalini ollessa yhdeksänkymmentäluvun lopun kännykkäpussukan kokoinen, en onnistunut loihtimaan meille kummoistakaan maskia, mutta olin tyytyväinen nähdessäni meidät vierekkäin kylpyhuoneemme peilistä. Keikaroin hatussani, ja Aatelinen, hän näytti syötävältä pinkissä huulipunassaan ja silmänrajauksissaan. Minulla tulisi olemaan vaikeuksia pitää käsiäni irti hänestä.
Aatelisen Veli, Veljen Tyttöystävä sekä Lapsuudenystävä, joka oli saanut vierailuun erityisluvan erityistilaisuuden vuoksi, odottelivat meitä jo talolla. Nappasin keittiön ovensuusta siinä hämähäkinseittiä kerryttäneen vanhan kävelykepin ja olimme valmiit näyttäytymään.
Talolla repesimme nauruun nähdessämme toisemme. Pöydän ääressä oluitaan nauttivat dandyjen ja flappereiden sijaan katupunkkari, 90-luvun teinityttö sekä yksi Woodstockin vakiokävijöistä. Väliimme oli kirinyt jo kokonainen vuosisata!
Mutta oli meillä hauskaa. Pelasimme pokeria, teimme drinkkejä, soitimme musiikkia ja olimme kaikki jotenkin vapautuneempia, ehkä siksi ettemme olleet nyt täysin omia itsejämme.
Hämärän tultua menimme ulos antiikkiroviolle ja tuikkasimme sen tuleen. Katselin kuinka tuli levisi hitaasti kuivia bambunoksia pitkin ja alkoi nuolla kaksi päivää sitten raivon vallassa hajottamaani antiikkikaappia. Olin lumoutunut, vaikka sydäntäni särki. Olin nähnyt poltettavien huonekalujen kasan kasvavan viimeisen kuukauden aikana ja vannonut, että mikäli minulla olisi pakettiauto, olisin pelastanut antiikkikappaleista joka ikisen ja vienyt Suomeen. (Olin minä remontoimastani vessasta kokkoon hylätyn pienen peilikaapin poiminut talteen, sillä se mahtui juuri ja juuri lentolaukkuuni.)
Seisoimme Aatelisen kanssa vierekkäin, tuijottaen tulta kuin transsissa. Sitten suutelimme sen loimussa, ensimmäistä kertaa muiden nähden.
Ei kommentteja